maanantai 9. lokakuuta 2017

Kesän lemppari lastenvaatteet

Kesällä 2016 tein kivoja vaatepostauksia Helmin uusista ihanista mekoista ja muista kesäisistä asuista, mutta tänä kesänä olin todella väsynyt ja surullinen Mamman poismenon takia. Mielessä ei liiemmin pyörinyt lastenvaatteet tai äititytär samistelut. Enkä oikeastaan postannut muita postauksia kuin kesän reissuja ja yhteistöitä (jotka olivat kiva piristys ja hyvä, että minulla oli jotain tekemistä ♡). Ajattelin, että haluaisin kuitenkin näin jälkeenpäin muistella Helmin kivoja asuja kesältä 2017. Siksi siis tämä kesäinen vaatepostaus. Haluan, että jäisi kiva muisto niistä kesän lemppari lastenvaatteista.


Gugguu
Lapsimessuilta ostamani Gugguun musta röyhelötoppi ja shortsit + mekko olivat ahkerasti käytössä. Olen aina pitänyt Gugguun simppeleistä, yksivärisistä vaatteista, joita on helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa. Tuo röyhelötoppi oli niin ihana, olisin ajatuksen tasolla halunnut ostaa kyseisen vaatteen kaikissa väreissä, mutta tällä kotiäidin budjetilla se olisi ollut mahdotonta. Siksi siis valitsin mustan, koska mielestäni se on ehkä kaikista käytännöllisin väri.




Vimma
Vimman ihanat lettimekot ovat vieneet sydämeni, en vaan yksinkertaisesti voi vastustaa niitä. Mukavaa, että tätä lettikuosia löytyy monessa värissä, vaatteita on kiva yhdistellä keskenään. Vimmalla on paljon muitakin kauniita kuoseja, mutta taas tämä hokemani kotiäidin budjetti tulee vastaan. Aina pitää miettiä mitä voi ostaa ja tämä lettikuosi sattuu olemaan lempparini.




For Minis and Mommies
Kun näin tämän raitahaalarin, niin minun oli pakko ostaa se. Jotenkin se on vaan niin suloinen. Kuvittelin mielessäni sen Helmin ranta-asuksi ja monesti se olikin juuri siinä käytössä. On se päällä ollut muutenkin mm. pikkuserkun synttäreillä. FMAM:n muutkin tuotteet ovat kauniita ja meiltä löytyy myös parit mokkasiinit sekä hiuslenkkejä.



Metsola
Metsola kuuluu lastenvaatesuosikkeihini ja tämä viimevuotinen pandamekko on edelleen yhtä ihana! Se on ollu Helmillä päällä monissa juhlissa ja arkenakin! Pandajutut on kyllä superihania ja ne ovat vieneet sydämeni.



Breden
Tuo Bredenin pupukuosi on vaan niin ihana. Helmiltä löytyy pupupipo ja tuubihuivi, joten oli pakko saada kyseistä kuosia Helmille myös kesäksi. Tämä kaunis mansikkapaita oli heräteostos, joka ihastutti heti ensisilmäyksellä. Ovathan mansikat herkkuani ja niistä tulee niin kesäinen fiilis.



Lindex
Lindexillä on mallistossaan aina kivoja, söpöjä ja käytännöllisiä lastenvaatteita. Tämä suloinen mansikkamekko oli usein Helmin päällä ja sopi hyvin yhteen tyttömäisen rusettihatun kanssa.


Hatut
Helmillä oli ihania, erilaisia kesähattuja joista eniten oli käytössä  meidän Mikki/Minni fanin suosikki: H&M.ltä ostettu "Mikki-ippi" (Mikki Lippis), Pekan ostama kaunis lierihattu ja minun lempparini Bredenin pupuhattu! Loppukesästä Helmi sai minun kummitätini tekemän ihanan mansikkahatun.






Kyllä nämä kivat kesäiset kuvat piristivät tätä sateista ja harmaata maanantaipäivää. Helmillä oli päällään kyllä ihania kesävaatteita! Onneksi ostin kaikki mekot, shortsit ja paidat kokoa isompana, niin ne mahtuvat Helmille ensi kesänäkin! En kuitenkaan nyt rupea liikaa haikeailemaan tai odottamaan kesää, sillä tässä syksyssäkin on kivoja juttuja, mm Helmin tulevat 3v synttärit. Odotan innolla lumientuloa, talvea ja joulua. Ajattelin tämän postauksen innoittamana kirjoittaa joku päivä Helmin syksyisestä vaatekaapista. Mukavaa viikonalkua kaikille! ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡