keskiviikko 16. elokuuta 2017

Mustikoita, mustikoita

Pekalla oli vapaapäivä, joten päätimme lähteä mökille poimimaan mustikoita. Mielestäni mustikoiden kerääminen kuuluu loppukesän/alkusyksyn rutiineihin ja meillä on tapana joka vuosi poimia mustikoita piirasta varten. Mustikoiden poimiminen on ihan hauskaa puuhaa, kun kyseessä on vain yksi rasia eikä ämpärillinen.








Mietimme mitä Helmi tuumaa mustikoiden poimimisesta. Kiinnostaako se yhtään, tykkääkö hän mustikoista ( aiemmin Helmi ei nimittäin ole välittänyt mustikoista) ja malttaako hän keräillä niitä? Äitini on ostanut mökille ihanan virtahepo mustikankerääjän Helmiä varten. Neiti innoissaan nappasi sen käteensä heti kun kerroin että "Nyt lähdetään keräämään mustikoita". Helmistä oli tärkeää, että hän sai itse kerätä ja välillä maistellakin niitä. Olin niin iloinen siitä, että Helmi innostui syömään itsekeräämiämme mustikoita.








Tulihan sitä mökillä tehtyä myös perusmökkijuttuja. Grillattiin, saunottiin, Pekka ja Helmi uskalsivat käydä uimassakin. Vietimme paljon aikaa ulkona, harmaasta ja vähän koleasta kelistä huolimatta. Helmistä oli hauska leikkiä mökkileluilla, pelata pihapelejä ja onkia söpöllä muoviongellaan. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡