sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viikon kuulumiset

Meillä tämä viikko on ollut erityisen vauhdikas. Tällä viikolla meillä oli kerhopäivä ja pyörähdimme myös Helsingissä Sea Lifessa. Olemme käyneet Espoon Ikeassa ja Lahdessa HopLopissa. Tällä viikolla olemme kyläilleet paljon. Olemme käyneet vanhemmillani ja molemmilla isovanhemmillani Helmin kanssa. Lisäksi olemme Pekan kanssa nähneet ystäviämme. Olemme herkutelleet vohveleilla ja nauttineet perheen keskeisestä laatuajasta.


Tällä viikolla kävimme HopLopissa, koska Helmi tykkää leikkiä ja touhuta siellä. Ja täytyy myöntää, että kyllä meillä vanhemmillakin on ollut hauskaa siellä. Tällä kertaa siellä sattui olemaan isompia lapsia, joiden perään kukaan ei katsonut, mikä itseäni kovasti harmittaa, sillä itse vahdin Helmin tekemisiä. Leikimme pienten puolella kun sinne tuli kouluikäisiä lapsia hölmöilemään. Tämä turhautti meitä sillä pienten alue on tarkoitettu 0-4v lapsille. Ajattelin, että siellä Helmi olisi saanut vapaasti leikkiä turvallisesti. Mutta Helmiä täytyikin todella paljon vahtia, ettei hän jää eskari/koululaisten jalkoihin. Tästä turhautuneena lähdimmekin sitten Helmin kanssa tutkimaan mitä muuta HopLopista löytyy kuin pienten puoli. Helmi tykkäsi isoista liukumäistä ja isommasta pallomerestä ja meillä oli kaikesta huolimatta todella kiva päivä. Minua vain harmittaa ne aikuiset ketkä eivät vahdi lapsiaan tai eivät välitä. Tämä pilaa helposti ilon kaikilta, kun osa lapsista ei noudata sääntöjä ja hölmöilevät. Olisi kaikkia kohtaan reilua, että lasten perään katsottaisiin, turvallisuutta ajatellen ja toisia kunnioittaen. 







Tänään meillä on ollut ihanan rento päivä. Paistoimme Helmin kanssa vohveleita. Minusta on kiva leipoa Helmin kanssa, kun hän on niin kiinnostunut siitä mitä yhdessä tehdään. Helmi hienosti sekoitteli taikinaa ja välillä maisteli sitä ja sitten yhdessä paistettiin vohveleita. Helmi katsoi ja ihmetteli, välillä kävi leikkimässä. Sitten tietysti kun vohveleita alkoi valmistumaan hän tuli maistelemaan niitä ja hyvää oli!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡