sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ihanat 30v juhlat

Olimme eilen serkkuni kolmekymppisillä ihanassa Moision Kartanossa. Lähdin juhliin hyvillä fiiliksillä, sillä ystäväni oli laittanut minulle kauniin kampauksen. Minun juhlalook oli simppeli, niin kuin aina. Tykkään pukeutua hillitysti ja yksinkertaisesti, musta on minulle varma valinta. Olen jotenkin aina tykännyt olla luonnollisen näköinen ja siksi en meikkaa. Joku voi ajatella että se on laiskuutta tai välinpitämättömyyttä, mutta jotenkin vain koen että en tarvitse meikkiä. "Nuorempana" pidin joskus korkokenkiä, mutta koriksesta tulleiden vammojen takia korkojen pitäminen on lähes mahdotonta, selkä ja polvet kipeytyvät niistä niin paljon, että olen koroista luopunut kokonaan. Mielestäni nainen voi olla naisellinen ja nätti ilman meikkiä tai korkoja. Helmi oli pukeutunut Vimman pinkkiin lettimekkoon. Helmi sai taas paljon ihastelua osakseen, mutta hän onkin niin suloinen ja ihana. Postista oli ehtinyt tulla myös tilaamamme kauniit  For Minis and Mommies-tossut Helmille. Pekka oli tietysti todella komea, niin kuin aina, hih. 





Alkuillasta oli järjestetty ohjelmaa, paikalla oli Peppi Pitkätossu ja Pelle, jotka hauskuuttivat kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä. Minusta oli niin hauskaa miten me aikuisetkin innostuimme leikkimään. Helmistä oli hurjan hauskaa tanssia ja leikkiä, Helmi sai myös pitää sylissään Herra Tossavaista, hih. Moision kartano itsessään on kaunis paikka, mutta serkkuni oli korostanut paikan kauneutta koristelemalla paikat niin kauniiksi, hänellä onkin aina ollut silmää yksityiskohdille. Tarjolla oli herkullista pikkusuolaista, salaatteja, erilaisia piirakoita ja patonkia, nam. Myöhemmin tarjolla oli tietysti myös kakkua ja kahvia, yläkerrassa oli kauniisti koristeltu herkkupöytä. Saimme mahat täyteen ja oli niin mukava jutustella ja vaihtaa kuulumisia ihmisten kanssa. 













Ennen kuin Pekka ja Helmi lähtivät kotiin, niin otettiin vielä perhekuvia. Minä jäin vielä juhlimaan, ikävä kyllä flunssa vähän varjosti juhlimistani, mutta minulla oli silti hauskaa. Pienestä painostuksesta johtuen menin jopa vähäksi aikaa tanssimaan. Oli mukavaa olla juhlimassa, edellisestä kerrasta taitaakin olla jo kolme vuotta, ohhoh. Tekisi tällekin mamalle ihan hyvää käydä aina välillä jossain tuulettumassa.







Oli todella mukavaa nähdä ihmisiä. Oli myös mukavaa kun sain vähän omaa aikaa ja pääsin tekemään jotain arjesta poikkeavaa. Paljon onnea vielä rakkaalle serkulleni, juhlat olivat ihanat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡