perjantai 5. elokuuta 2016

Hääpäivä Helsingissä - Nahkahäät

Tosiaan juhlimme Pekan kanssa kolmatta hääpäiväämme viime viikolla Helsingissä (27.-29.7). Ikävä kyllä sain flunssan ennen reissua ja se paheni reissun aikana. Olen vieläkin vähän kipeänä, tämä flunssa on todella sitkeä. Nyt minulla on onneksi voimia kirjoittaa reissustamme tänne blogiin. Kyllä se kieltämättä vähän harmittaa että olin kipeänä juuri silloin kun kerrankin päästiin kahdestaan reissuun. Meillä oli flunssasta huolimatta kuitenkin todella kivaa. Saatiin olla pari päivää mies ja vaimo, olla ihan kahdestaan. 


Helsinki on meille erityinen paikka, sillä vietimme siellä hääyömme ja olemme jokaisena hääpäivänä majoittuneet hotelli Glo Kluuviin. Pidämme hotellista, se on tyylikäs, mutta ei liian fiini. Sijainti on erinomainen, lähellä kaikkea, mutta kuitenkin sen verran syrjässä ettei melu häiritse. Toiveitamme on kuultu ja palvelu on ollut ystävällistä. Tämä hotellireissu on muodostunut meille ihanaksi perinteeksi.










Pidän Helsingistä, sen arkkitehtuurista, suurkaupungin tunteesta ja siitä että sieltä saa kaikkea. Viihdyn siellä ja minusta on ihanaa lomailla siellä, mutta en voisi koskaan asua siellä, varsinkaan nyt kun minulla on pieni lapsi. Joka paikassa joutuu jonottamaan ja on melko ahdasta, melu on kova ja liikennettä on paljon. Mutta kuten sanoin Helsingissä on kiva lomailla. Nautittiin siitä että saatiin olla kahdestaan, ei ollut kiire minnekään ja ei tarvinut huolehtia kuin itsestään, hih. Ai että miten helppoa oli kulkea kun ei tarvinut työntää rattaita ja pystyimme menemään minne halusimme ja tehdä mitä halusimme, sen kummempaa miettimättä ja suunnittelematta, arjen luksusta!












Minun piti päästä tuhlaamaan, hih. Käytiin ostoksilla, kierretiin kauppakeskukset ja muutamat kivijalkamyymälät läpi, mukaan tarttui kaikenlaista, vaatteita, sisustusjuttuja sekä tietysti tuliaisia Helmille! Ihastelin Stockmannilla kaikkia kauniita tavaroita joita haluaisin kotiimme. Tämän hetken haavelistalla ovat HAY:n valkoinen Tray-pöytä sekä valkoinen Hee-nojatuoli. Haluaisin myös lisää Design Lettersin sekä Marimekon (Siirtolapuutarha) astioita. Olen jo pitkään ihaillut myös Kubus-kynttilänjalkoja ja -kulhoja! Tosiaan tällä hetkellä kotiäidin budjetti ei riittänyt hankkimaan kuin yhden Marimekon kulhon, mutta aina on mukava haaveilla ja suunnitella, hih. Stockmannilta löytyy myös Hamleysin ihana lelukauppa, jossa meidän oli ehdottomasti pakko käydä. Siellä oli kaikkia upeita leluja ja ostimmekin sieltä Helmille tuliasia.
















Minusta on ihanaa, että pidämme kiinni siitä, että meillä on tarpeeksi tai edes säännöllisesti parisuhdeaikaa. Vaikka olemmekin vanhempia, olemme myös aviopari. On kivaa saada toiselta huomiota, olla vaan, ja rentoutua. Minusta on ihanaa, että tämä reissu on muodostunut meille jokavuotiseksi perinteeksi, on mukava viettää hääpäivää meille tärkeässä paikassa, ihan kahdestaan. Reissussa on aina ihanaa, mutta minusta on mukavaa, että emme Pekan kanssa tarvitse lomaa tai reissua ollaksemme kahdestaan. Missä vaan on hyvä olla, kunhan saamme olla siellä yhdessä <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡